12/2007 Gran Canaria, Puerto Rico
Tämä oli kahden viikon matka Gran Canarialle ja hotellina oli Partner Puerto Azul, Puerto Ricossa. Reissun alussa päädyttiin siihen, ettei varata päiviä täyteen ohjelmaa, vaan katsotaan päivä kerrallaan mitä tehdään. Americaksen ja Plataniaksen reissujen tapaan aika kului pääosin kävelyetäisyydellä hotellilta, joten hotellin ongelmat hieman korostuivat. Mukana on myös hieman noita hintoja mitä kulkeminen takseilla ja busseilla maksoi.
13.12.2007 TO
Lennon oli määrä lähteä edellisenä iltana yhdeksän maissa, mutta heti kentälle päästyämme kuulimme lennon olevan 3,5 tuntia myöhässä. Koneeseen päästyämme tuli vielä lisäviivästys puuttuneen matkustajan vuoksi, joten matkaan päästiin selvästi aikataulusta myöhässä.
Lento sinänsä meni hyvin, mitä nyt venynyt aikataulu sai osan matkustajista päihtymään enemmän kuin oli tarpeen ja kokeilipa eräs matkustaja jopa tupakointia lentokoneessa. Tästä lähtikin passi välittömästi lentoemon haltuun. Ilmailulaki kertoo rangaistukseksi lentoturvallisuuden vaarantamisesta sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Luultavasti voi myös unohtaa hetkeksi kyseisen lentoyhtiön palvelut.
Hotellilla oltiin sitten aamuyöllä ja yllätykseksi hotellin yörespa ei tiennyt mitään tulevasta ryhmästä, joten huoneista ei ollut alkuun mitään tietoa. Opas selvitteli hetken asiaa respan kanssa ja totesi sitten kaiken olevan ok ja jatkoi matkaansa. Annoimme kahden yksittäisen huoneiston varanneiden ottaa ensin huoneensa ja sitten piti olla meidän kolme huoneistoa. Huoneita ei kuitenkaan ollutkaan kuin kaksi ja vain toinen vastasi sitä mitä oli varattu. Soitto matkanjärjestäjän palvelunumeroon ei tuottanut tulosta, vaan jouduimme odottamaan aamulla hotellille tulevaa opasta. Kävimme ottamassa tunnin torkut huoneessa ja palasimme respaan, jossa olleella oppaalla ei ilmeisesti ollut aivan tarkkaa käsitystä siitä mistä oli kyse, joten asiaa selviteltiin taas respan kanssa. Respaan oli tosin henkilö vaihtunut ja nyt asia eteni siihen asti, että tiedettiin kuka hotellissa pystyisi asian järjestämään. Kyseisen pomon töihin tulosta ei tosin ollut mitään tietoa, mutta lupasivat soitella respasta kun asia olisi hoidossa. Sen verran fiksumpi respa oli kuitenkin paikalla, että sai annettua kassakaapin avaimen.
Vähäinen uni kostautui kassakaapin kanssa ja sain sen jumiin, vaikka olin katsovinani koodin oikein. Soitto respaan toi nopeasti huoltomiehen paikalla, joka avasi kaapin yleisavaimella ja katsoi, että sain vaihdettua koodin. Huoltomiehen lähdettyä vaihdoin koodin ja homma toimi kuten piti. Kaappi oli vaatehuoneen sisällä ja isokokoinen (kaksi n. 30x30x30cm lokeroa).
Tämän jälkeen kävimme aamupalalla ja koska oli sadepäivä, niin sen jouti käyttää hyvin univelan tasaamiseen. Tutustuimme myös hotelliin ja pelailimme biljardia. Biljardi maksoi totuttuun tapaan euron peli, mutta pöytien toiminta oli hyvin takkuista ja loman loppuessa olikin useampi pöytä varustettu epäkunnossa lapuilla. Kolmannen huoneenkin saimme lopulta klo 18 aikaan, kun kävimme sitä respasta jälleen kysymässä. Huoneessa oli hieman homeongelmaa, mutta huoneen asukas tyytyi siihen, eikä halunnut pilata lomaansa respan kanssa jahkaamiseen. Olihan meillä nyt kuitenkin luvatut kolme huonetta, muiden lupausten lentäessä jossain vaiheessa romukoppaan. Hotelli varattiin samana päivänä kun matkat tulivat myyntiin, joten mistään viimehetken varauksesta ei ollut kyse. Ongelma johtui selvästi siitä, että hotelli oli ylibuukattu ja meille hyvissä ajoin varanneille piti keksiä jostain äkkiä huoneet.
Puolihoitoon kuului myös päivällinen, joten sen jälkeen siirryttiinkin jo yöunille. Yöunet häiriintyivät hieman yhden maissa yöllä, kun ulkoa kuului rakettien pauketta. Itse emme ilotulitusta jaksaneet lähteä seuraamaan, mutta saimme muilta hotellin asukkailta myöhemmin vahvistuksen, että kyse oli ilotulituksesta.
|




|
14.12.2007 PE
Aamupalan jälkeen kävelimme alas rantaan, jonne meni portaat heti hotellin sisääntulon kohdalta. Portaita laskettiin olevan yhteensä 646 askelmaa, jotka menivät pääosin puiden varjoissa, suojassa auringonpaahteelta. Hotellin lähellä oli myös taksitolppa, eli alas pääsi kyllä kätevästi myös taksilla. Myös hotellissa itsessään riitti portaita, jos niitä halusi käyttää, huoneemme sijaitsivat alimmassa kerroksessa ja sieltä respan tasolle piti kivuta 174 askelmaa. Vaihtoehtoinen kulkutapa oli hissi, kahdella hissin vaihdolla, eli nekin sijaitsivat kolmessa tasossa kuten huoneistotkin.
Portaat hotellilta rannalle tulivat rannalla olevan pienemmän ostarin nurkalle. Ostarin anti oli nopeasti vilkaistu, vaikka porukan kiireisimmät ehtivätkin tuossa ajassa jo uimaan. Ranta kuulosti olevan kuitenkin turhan kivinen rannasta, joten uimarit alkoivat suunnitella takaisin hotellin altaille siirtymistä. Osa käveli takaisin hotellille ja osa lähti sitten kävellen rantatietä pitkin Amadoresin rannalle. Rannalta emme kuitenkaan jaksaneet kävellä enää ylös, joten ajoimme sieltä taksilla hotellille (2,40 eur).
Söimme puolenpäivän maissa allasbaarissa ja suppeasta valikoimasta valikoitui lopulta hampurilaiset, ranskalaisten ja salaatin kera. Mitään makuelämystä tästä ei tietenkään saanut, mutta hoiti tehtävän nälän siirtämisessä myöhemmäksi. Koska juomissa maistui selvä vesijohtovesi ja sen juominen ei välttämättä jokaisen vatsalle sovi, jäi limukat aikalailla juomatta ja päädyimme pysymään hotellilla jatkossa pelkässä vedessä tai limukassa ilman jäitä. Piipahdimme vielä mutkan alhaalla, Puerto Ricon ostarilla ja loppupäivä menikin sitten hotellilla pelejä pelaillen ja osan keskittyen jo auringon ottamiseen.
Illalla oli hotellin päivällisen vuoro ja sen jälkeen kävimme hotellirinteen yläpuolella olevalla Europa ostarilla pelaamassa minigolfia. Rata oli äkkiä vilkaistuna ihan siisti, mutta lähempi tarkastelu ja pelaaminen paljastivat sen olevan huonolla pidolla. Illalla olisi ollut jälleen jonkinasteista ilotulitusta, mutta sitä jaksoi seurata vain osa porukasta, muiden ollessa kymmeneltä jo nukkumassa.
|



|
15.12.2007 LA
Aamupäivä kului hotellilla ja päivällä syötiin allasbaarissa, jossa ei ainakaan pihvi vakuuttanut. Allasbaarissa porukallemme näytti uppoavan parhaiten hampurilaiset, ranskalaisten ja salaatin kera. Loppupäivä meni aurinkoa ottaen ja biljardia pelaten. Sen verran tuli liikuttua, että iltakävelyllä käytiin alhaalla Puerto Ricon rannalla ja satamassa. Rannalla kulkiessa korviin pisti suomalaisten suuri määrä, joten Puerto Ricon ostarin lähellä olevat hotellit olivat ilmeisesti aikalailla suositumpia suomalaisten keskuudessa kuin meidän valitsema hotelli. Puerto Azulissa ei kovin montaa suomalaista ollut, pääosa vieraista puhui keskenään Saksaa, Ruotsia, Norjaa tai Englantia.
|

|
16.12.2007 SU
Puolenpäivän aikaan piipahdimme taksilla tervetulotilaisuudessa, Puerto Ricon ostarin lähellä. Tervetulotilaisuuden jälkeen käytiin nostamassa automaatista rahaa ja ajoimme sitten takaisin hotellille. Muiden keskittyessä auringonottoon ja uimiseen, otin kameran mukaan ja tein pienen kävelykierroksen Puerto Ricon rinnettä alas ja ylös. Alas kävelin hotellilta ostarin suuntaan menevää tietä pitkin ja sieltä meni sitten jostain kohtaa portaat ostarin taakse. Ostarilta kävelin rantaan ja söin rannan tuntuman kahvilassa. Paikan nimeä en muista, mutta ruokakin oli sitä peruspurtavaa, joten sinänsä ei mitään nimen unohtamisella menetä. Syönnin jälkeen jatkoin kohti Amadoresin rantaa, nousten kuitenkin rantojen välissä olevan solan jyrkkää tietä ylös. Tätä pitkin pääsisi hotellilta Amadoresin rantaan tai takaisin, mutta reittinä se tuskin on yhtään kevyempi kuin nuo aiemmin mainitut portaat Puerto Ricon rannalle.
|

|
17.12.2007 MA
Maanantaina oli tarkoitus lähteä bussilla Las Palmasiin, mutta hotellin lomaopas-kirjan tiedot pysäkeistä olivat puutteelliset. Myöhemmin kyllä selvisi, että täälläkin ajat tarkoittavat linja-autoaseman aikoja, sitä ei vain missään kohtaa mainittu. Tämän lisäksi opas puhui hotellin edestä menevistä busseista, kun tarkoitti ilmeisesti solassa olevia hotelleja, joiden edessä tuo linja-autoasema hieman reilummalla toleranssilla toki oli. Koska myös hotellin respan tiedot busseista ja niiden reiteistä (jopa ko. bussin olemassaolosta) poikkesivat aiemmasta, niin päätimme mennä taksilla ja tulla sitten bussilla takaisin (Las Palmasin bussiasema oli tiedossa). Respa ei pystynyt tilaamaan tilataksia ja sellaisen bongaaminen lennosta olisi sen verran hankalaa, että lähdimme sitten Las Palmasiin pienemmällä porukalla.
Las Palmasiin matkalla taksi ohitti tuon bussin, jota respan mielestä ei edes ollut ja kun vielä loman loppupuolella selvisi, että tilataksienkin tilaus pitäisi onnistua, niin jäi kyllä tältäkin osin hieman ikävä kuva respan toiminnasta (vaihteli toki henkilöittäin). Taksikyyti hotellilta Las Palmasiin maksoi 73 euroa ja koska taksi juuttui perillä ruuhkaan, niin jäimme pois hieman ennen Santa Catalinan puistoa ja tutustuimme kaupunkiin jalkaisin. Alkujaan pyysimme kyllä ajamaan vanhaan kaupunkiin, mutta taksikuski valitsi väärän sisääntulokaistan ja joutui näin ollen pyytämään reitin vaihtoa. Kaupungin ruuhka kun kuitenkin on sitä luokkaa, että pienikin lenkki takaisin voisi kestää pidemmän tovin.
Takseista voisi mainita sellaisen piirteen, että ajavat Maspalomaksen takseja (eri kunta) hieman maltillisemmin maantiellä, mutta kaupungissa on aika sähäkkää menoa täälläkin. Jostain kumman syystä uusissakaan takseissa kuskit eivät käyttäneet ilmastointilaitetta (jollainen oli) hyväkseen, vaan ajelivat ikkunat auki. Ainostaan yksi taksikuski koko reissumme aikana osasi laittaa moottoritielle päästyämme ikkunat kiinni ja ilmastoinnin päälle. Ja moottoritiellähän vauhtia on sellaiset 120 km/h.
Las Palmasissa käynti jäi kuitenkin aika lyhyeksi, Catalinan puiston lähellä kiertelyn jälkeen ajoimme taksilla vanhan kaupungin puolelle. Vanhassa kaupungissa teimme pienen kävelykierroksen ja tämän jälkeen käveltiin Trianan läpi linja-autoasemalle, jossa olikin juuri lähdössä bussi Inglesiin. Hyppäsimme bussiin ja matka Inglesiin teki 4,70 eur/hlö.
Inglesissä söimme ensimmäisessä vastaan tulleessa pihvipaikassa, joka sattui olemaan Plaza ostarin Steak House Toro Grill. Pihvi oli todella paksu, mehevä ja maukas, ehdottomasti parhaita mitä on tullut koskaan syötyä. Myös Pizzan ja vartaan valinneet kehuivat ruokaansa, joten tätä paikkaa uskaltaisi suositella yhdenkin kokeilun perusteella. Tarkoitus oli käydä myös loman loppupuolella uudestaan, mutta jäi sitten käymättä. Syönnin jälkeen kävimme tutustumassa Yumbo ostariin, joka aiemmalla reissulla pyyhkäistiin nopeasti ohi. Yumbo on luultavasti lähin paikka Puerto Ricosta, josta uskaltaa elektroniikka ostoksia tehdä, sillä sieltä löytyi lähin Visanta liike. Tarjolla oleva merkkivalikoima ei kuitenkaan miellyttänyt, joten ostoksia ei tällä kertaa tehty.
Yumbon edestä hyppäsimme sitten Puerto Ricon bussiin ja matka teki 2,30 eur/hlö. Puerto Ricossa kiertelimme myös hetken isommalla ostarilla, josta puolet porukasta ajoi hotellille taksilla, loppujen käyttäen portaita.
Hotellin iltaohjelmassa oli klo 22.00 käärmeshow, joka käytiin katsomassa. Shown loputtua kiellettiin omien kameroiden käyttö ja lapset saivat käydä kuvauttamassa itseään käärmeiden kanssa. Kuvat saisi lunastaa aamulla respasta korvausta vastaan. Shown jälkeen huoneeseen palatessamme ja valot päälle laittaessamme löysimme seinältä kutsumattoman vieraan, eli yhden torakan.
|




|
18.12.2007 TI
Aamupalan jälkeen lähdimme Sioux Cityyn ja kun suoraa bussiyhteyttä Puerto Ricosta ei näyttänyt olevan, niin otimme menomatkalle taksin. Taksikyyti maksoi 32 euroa. Pääsymaksua ei tullut laitettua ylös, mutta taisi olla lapset 10 ja aikuiset 16 euroa. Paikasta kuvia kuvagallerian puolella. Totuttuun tapaan sisääntulijat kuvattiin (koko perhe ja lapset erikseen) ja kuvan sai lunastaa sitten korvausta vastaan (täällä á 7 euroa).
Sioux Citystä takaisin lähtiessämme sattui bussi Inglesiin juuri kohdalle ja kun satuimme olemaan vielä bussin ainoat matkustajat, niin kuski kysyi oliko toiveita mihin päin Inglesiä haluamme jäädä. Päätimme jäädä Yumbo ostoskeskuksen kohdalle, joten kuski ajeli suorinta reittiä sinne.
Ostarilta tuli ostettua jotain pientä ja söimme myös siellä. Ruokapaikaksi valitsimme ostarin toisessa kerroksessa sijaitsevan Toro Grillin ja vaikka nimi oli sama kuin edellisenä päivänä Plaza ostarilla, niin pihvi oli täällä aivan liian poltettu, vaikka mediumina tilattiin.
Pilvien pudottaessa sadepisaroita ja tuulen yltyessä, siirryimme bussipysäkille. Bussi tuli melko pian ja matkan aikana sade yltyi todella kovaksi. Puerto Ricon päässä hyppäsimme suoraan taksiin ja menimme sillä ylös hotellille. Taksikyyti maksoi tällä kertaa 2,50 eur.
Loppupäivä meni hotellilla ja kovan sateen vuoksi oli vettä tulla parvekkeelta sisällekin. Yläkerran parvekkeen vesi kun valui suoraan ovemme eteen ja parvekkeen lattia oli notkolla oven luota, joten tippuva vesi piti ohjata kauemmas ovesta. Tähän löytyi ratkaisu parvekkeen pöydästä, joten kosteudesta selvästi jo aiemmin kärsineitä huonekaluja ei tarvinnut uittaa vedessä ainakaan tällä kertaa.
Päivällisellä käydessämme huomasimme tarjolla olevan jouluaterian 25. pv. Hinta oli puoli/täysihoidolla 30 euroa/henkilö ja muille 45 euroa/henkilö. Ravintolan ruoka ei missään nimessä vastannut tuollaisia hintoja, joten päätimme jättää jouluaterian odottamaan suomeen paluuta.
Illalla soitettiin matkanjärjestäjältä vuokra-auto, joka luvattiin toimittaa hotellille aamuksi. Sadepäiviä oli luvattu kolme peräkkäin, joten osa porukasta halusi käyttää ne autoillen. Klo 22 oli luvassa kotkashow, mutta puolen tunnin odottelun jälkeen (kun useampi kävi asiaa kysymässä) ilmoitettiin, että se on peruttu.
|



|
19.12.2007 KE
Auto saatiin aamulla ja vuokraajia oli näemmä kaksi samalle aamulle. Meidän matkalaisille sattui Seat Altea ja toiselle vuokraajalle Citroen C2, vaikka molemmat olivat valinneet edullisimman autoluokan. Seat oli hieman naarmuilla, mutta muuten kunnossa ja noilla teillä varsin hyvä auto ajella. Citroenin saaneelta kuulimme siinä olleen toisen kyljen täysin ruvella ja myös sivupeili oli käyttökelvoton.
Osa porukasta lähti heti auton saatuaan kiertämään saarta, mutta saaren länsipuolelta oli kuitenkin tie sortuman vuoksi poikki, joten he palasivat hotellille ja lähtivät hieman myöhemmin kiertämään saarta toiseen suuntaan. Me loput lähdimme päivällä sateen tauottua Puerto Ricon ostarille ja söimme Mau-Mau nimisessä paikassa. Vesi tuli pullossa ja jäiden sekaan kaataessa oli selvä vesijohtoveden maku, joten vesi piti juoda sitten pullon suusta, vatsaa säästääkseen. Ruoka oli ihan ok, ei moittimista pihveissä, pizzassa tai spagetissakaan. Syönnin jälkeen menimme bussiasemalle, odottamaan Las Palmasiin menevää bussia, joka kiertäisi pienemmätkin kylät matkallaan.
Bussin tultua pyysimme päästä Vecindarioon ja kyyti teki 3,50 eur/hlö. Aikansa kyliä kierreltyämme saavuimme sitten Vecindarion kylään ja jo ensimmäisen pysäkin kohdalla alkoi näkyä sen verran liikkeitä (pääkadulla myös paljon kiinteähintaisia liikkeitä), että päätimme varmistaa paikallisen oloiselta matkustajalta oikeaa pysäkkiä. Ostarin pysäkki oli pari pysäkinväliä eteenpäin ja myös bussikuski kuulutti pysäkin kohdalla olevamme Vecindarion pysäkillä. Bussista noustessamme meille neuvottiin myös mihin suuntaan lähteä hakemaan Atlanticon ostaria, eli rantaa kohti. Rantaan päin piti kävellä muistaakseni kuusi korttelia, jonka jälkeen löytyi Atlanticon ostari.
Ostari oli suuri ja siellä oli paljon liikkeitä. Valikoima oli runsaanoloista ja liikkeissä joutui väliin jopa hakemaan myyjiä, että tultiin palvelemaan, eli kaukana turistikylien tyrkkyliikkeistä. Teimme lomaostoksia jonkun verran ja aloimme sitten suunnitella takaisinpäin lähtemistä, piipahtaen kuitenkin ensin Mäkkärillä jätskillä. Jätskitilaus ei meinannut ottaa heti onnistuakseen, sillä myyjä ei ilmeisesti osannut numeroita englanniksi tai sitten hänen sekoilunsa johtui aivan hirveästä kuumuudesta, mikä Mäkkärin luona oli.
Ostarilta lähdettyämme kävelimme ensin viereiselle bussipysäkille, mutta sen kautta ei näyttänyt menevän Puerto Ricon suuntaan bussia. Lähdimme kävelemään tulopysäkin suuntaan ja saavuimme erääseen risteykseen, jossa oli sattunut ilmeisesti juuri kolari ja poliisit olivat paikalla. Yritimme odotella, jos poliisi ehtisi liikenteen ohjaukselta neuvoa meitä, sillä liikenne oli hiljaista. Emme kuitenkaan halunneet rynnätä keskelle risteystä, joten yritimme huikata kävelytien puolelta meillä olevan asiaa. Poliisi ei meitä huomannut, mutta risteyksen toisella puolella oleva jalankulkija tepasteli poliisien ja autojen välistä luoksemme (!?), joten kysäisimme voisiko hän neuvoa meitä. Hän ymmärsi kysymyksen, mutta ei osannut neuvoa meitä siitä kohtaa, vaan pyysi tulemaan perässään risteyksen yli. Jälleen siitä huolettomasti poliisien ja autojen välistä. Risteyksen toisella puolella hän sai näytettyä suunnan ja laski kadut joiden yli mennä, jolloin olisimme luultavasti samalla kadulla kuin mille jäimme tullessa. Kun tunnuimme tietävän kadun, niin hän osasi lisätä siihen vielä "one more" ja näytti vasempaan. Eli tällä elekielellä sitten suunnistimme takaisin pysäkille, jossa jäimme pois ja siitä yksi katu ylemmäs, josta löytyi pysäkki takaisinpäin. Paluumatka maksoi saman 3.50 kuin menokin.
Bussimatkan aikana tuli pimeyskin, mutta hotellille päästyämme lähdimme vielä päivällisen jälkeen kaveriksi tankkaamaan vuokra-autoa moottoritien lähellä olevalle Shellille. Kävimme kuitenkin ennen tankkausta uudemman kerran Atlanticon ostarilla. Atlanticon perusteella voikin suositella pelkästään ostoksia suunnitteleville, ensisijaiseksi ostospaikaksi Vecendarion kylää. Hintatasoa ei kyllä Las Palmasiin tullut verrattua, mutta suomen tasoon löysi kyllä edullisempaakin tuotetta ja ainakin laatu näytti olevan asiallista. Tietenkin tämä selviää vasta sitten kun ostoksia tehneet ovat tuotteitaan pidempään käyttäneet. Isoja säästöjä ei kuitenkaan ole luvassa, jos vähänkin laskee hinta matkoihin yms. Las Palmas on ostospaikkana selvästi isompi ja siellä pitää jo tietää mitä ja mistä on hakemassa. Vecendarion ja varsinkin Atlanticon ostarin valikoima on kuitenkin kohtuudessa. Las Palmasin etu näyttää kuitenkin olevan se, että siellä myyjät puhuvat paremmin englantia. Vaikka Atlanticon ostarin liikkeet ovat auki myös siestan aikaan, niin itse Vecindarion kylän liikkeet pitävät kuitenkin siestan.
Auton tankkausta ei Gran Canarialla ole tullut aiemmin tehtyä ja se olikin jälleen yksi kokemus lisää. Huoltamolle käytiin ensin kertomassa minkä verran polttoainetta haluaa (liekö maksukin yleensä etukäteen) ja sen jälkeen pystyi tankkaamaan. Koska emme tienneet paljonko tankkiin mahtuisi, pyysimme vain saada tankin täyteen. Tankkauksen jälkeen käytiin maksamassa se mitä autoon meni. Reissun jälkeen jätettiin auto parkkiin hotellin parkkipaikalle ja veimme avaimet sovitusti respaan. Auton nouto oli aamulla, mutta näytti olevan samassa parkissa vielä monta päivää, eli kovin suurta kysyntää vuokra-autoille ei ilmeisesti ollut.
Illalla olisi ollut papukaijashow, mutta ajankohta oli jälleen vasta kymmeneltä, joten emme jaksaneet lähteä sitä katsomaan. Nukkumatti kiinnosti päivän liikkumisen jälkeen enemmän.
|






|
20.12.2007 TO
Aamiaiselle mennessä sai lunastaa edellisellä päivällisellä otetut kuvat itsestä. Kuvaaja kiersi ruokapöytiä ja kysyi saako ottaa kuvan. Kuvasta oli kaksi erikokoista kuvaa, sekä kuva-avaimenperä, jotka maksoivat yhteensä kymmenen euroa.
Sääennusteen lupaamaa vesisadetta ei tullut, mutta sää oli puolipilvinen. Päivällä kävimme kävelemässä Puerto Ricon ostarilla ja söimme ensimmäisessä paikassa, jossa ei tarvittu sisäänheittäjiä. Sellainen löytyi alakerrasta ja paikan nimi oli Miami Steak House. Ruoka oli hyvää, juomat otimme varmuuden vuoksi ilman jäitä. Syönnin jälkeen kiertelimme hieman liikkeitä ja löysimme liikkeiden tarjonnasta jotain mielenkiintoisia tuotteita. Esimerkiksi Sonyn alkuperäisen (?!) 64 MB muistikortin Playstation 2:een. Hinnoitteluesimerkkinä voisi ottaa Kingstonin muistikortin, jossa ei ollut hintaa näkyvissä ja kun sitä pyysi tiskin alta nähtäväksi, niin takaa paljastui hinnaksi 214 (valuutasta ei tosin tietoa). Myyjä kaivoi kuitenkin samalla laskimen esille ja naputteli tuon hinnan siihen ja teki muutaman laskuoperaation, jonka jälkeen laskimessa oli reilu viisikymppiä. Päivän erikoistarjous oli tietenkin sitten se tasan viisikymmentä ja se oli voimassa vain tämän hetken. Muistikortin teknisistä tiedoista myyjällä ei ollut mitään tietoa ja mikäli se olisi lähellekään se mitä oli olevinaan, niin hintaa olisi pitänyt olla tuplasti enemmän, joten tähänkään ei rahaa haaskattu. Pois lähtiessä sai tietenkin haukut perään, vaikka sanoin tulevani mahdollisesti uudestaan joku toinen päivä. Hotellilla käytiin tietenkin tarkistamassa, ettei Sonyn sivuille ole ilmaantunut yli 8 MB alkuperäiskortteja Pleikalle, kuten myös varmistettiin Kingstonin sivuilta, ettei muistikortin tarrassa ollutta kuvaa löytynyt Kingstonin valikoimista.
Loppuilta meni hotellilla biljardipöytiin rahoja tuhlaten ja klo 22 käytiin katsomassa taikurishow. Showta ei esitetty kahden viikon aikana toistamiseen ja jos olisi esitetty, niin osa tempuista olisi voinut paljastua, koska ne perustuivat pitkälti siihen, ettei yleisö tiennyt mitä odottaa. Jotain taikurin kokemuksesta kertoo kuitenkin se, että savukkeen leijutus tai linnun "tyhjästä taikominen" onnistuu parin metrin päässä olevan yleisön edessä. Lisäksi taikuri tuli lavalle kun lapset olivat pitäneet siinä tunnin diskoaan, eli isompia valmisteluja trikkeihin ei pystynyt tekemään.
|


|
21.12.2007 PE
Aamu valkeni aurinkoisena, joten päätimme mennä päiväksi Amadoresin rannalle. Rinnettä alas kävellen matka oli varsin lyhyt ja tietenkin alas kävellen kevytkin. Rannalla olleista aurinkotuoleista kerättiin tuolivuokraa 2,50 euroa/tuoli ja maksusta sai kuitin, jonka lisäksi maksettu tuoli merkattiin pyykkipojalla. Maksut kerättiin noin kymmenen maissa ja pyykkipojat keräiltiin pois iltapäivästä kolmen aikaan. Kuumimman auringon alta tuli käytyä pois minigolfin parissa, jollainen löytyi rannan läheltä. Kenttä oli lomakohteissa tavatuista paras, eli hyväkuntoinen, jolla oli mukava pelata kun pallo meni pääosin sinne mihin sen ajattelikin menevän. Hintaa yhdelle pelille tuli 4,50 euroa hengeltä ja lapsille taisi olla euron halvempikin. Ranta itsessään oli kutakuinkin samanlainen kuin Puerto Ricon omakin ranta, erona lähinnä se, että rannalla oli useampi ravintola ja rihkamaliike. Uimareiden mielestä itse ranta ei ollut yhtään parempi, ehkä jopa huonompikin kuin toisella rannalla. Päätimme syödä iltapäivällä yhdessä näistä rannan ravintoloista, vaikka melko tyrkkyjä kaikki paikat olivatkin. Paikaksi valikoitui Anexo niminen paikka ja ruoka oli yllättäen jopa melko hyvää. Osa käveli hotellille, toisten tultua hieman myöhemmin taksilla. Toisessa hotellihuoneessamme oli torakka löytänyt tiensä kattolampun sisään, jossa se pyörikin sitten pois pääsyä hakien loppu loman ajan.
|


|
22.12.2007 LA
Pilvinen ja hieman kolea aamu selkeni aika pian ja aamupäivä kului hotellilla, muiden keskittyen jälleen auringonottoon. Päivällä käytiin testaamassa paikallisen Mäkkärin tarjonta ja huonoahan se oli. Hampurilaisen sai kyllä alas, kuten ranskalaisetkin, mutta juoma maistui niin vesijohtovedelle, ettei sitä pystynyt tai edes uskaltanut juoda. Hotellilla oli muutamia henkilöitä, jotka olivat mahansa jossain sekaisin saaneet ja sitä ei omalle kohdalle haluaisi. Loppupäiväksi palattiin hotellille ja vaikka päivä oli lähinnä puolipilvinen, riitti altaillakin auringonottajia. Myöhemmin iltapäivällä alkoikin sitten sadella vettä, jolloin allasaluekin tyhjeni. Yhden huoneemme avainkortit lakkasivat toimimasta illalla ja ne piti käydä vaihtamassa respassa uusiin.
|

|
23.12.2007 SU
Tämäkin päivä oli lähinnä puolipilvinen, mutta hyvin lämmin kuitenkin. Aamupäivä kulutettiin hotellilla, osa altaalla ja osa taas jotenkin muuten. Päivällä käytiin syömässä Puerto Ricon ostarilla ja paikaksi valittiin jälleen Miami, jossa kävimme pienemmällä porukalla aiemmin. Tällä kertaa ruoka ei ollut yhtä hyvää kuin aiemmin, mutta ihan ok. Syönnin jälkeen kierreltiin liikkeitä, sillä siestan aikaan oli paljon rauhallisempaa, kun liikkeiden sisäänheittäjät ja muut rihkaman tuputtajat pitivät siestaa. Yläkerran ravintoloista näytti valtaosa olevan kiinni lähes aina ostarilla käydessämme, joten ne olivat ilmeisesti auki vain iltaisin. Tänään oli tosin erityisen hiljaista, sillä myös rihkamaliikkeistä osa näytti olevan kiinni ja mitä ilmeisemmin olivat sitä koko joulun ajan. Ostarilla törmäsimme myös siihen asti suurimpaan näkemäämme torakkaan, noin kolmen sentin mittaiseen otukseen. Tässä kohtaa harmitteli tietenkin hieman kameran pois jättämistä, mutta myöhemmin tämäkin epäkohta tuli korjattua.
Netto-marketista haettiin kahvia viimeisille päiville (hotellista ei saanut kunnon kahvia) ja paketti Juhlamokkaa maksoi 7,40 euroa. Suodatinpapereita sai 40 kpl, 1,20 euron hintaan. Takseilla oli pyhätaksa, joten matka hotellille maksoi 3,05 euroa. Alaspäin matka oli 3.20. Netto-market löytyy myös hotellin yläpuolella olevasta Europa ostoskeskuksesta ja vähänkin enemmän ostaessa voi tulla halvemmaksi kävellä yläostarille, tehdä ostokset Netosta ja ajaa taksilla takaisin, kuin että hakisi ostokset hotellin yhteydessä olevista marketeista.
Kello 22 oli jonkun Tribute of Robbie Williams show ja tietenkin tuollainen coveri sopi hyvin Puerto Ricon tyyliin. Jopa lomaopaskirjassa varoitettiin Puerto Ricon tuotteiden aitoudesta. Shown jälkeen huoneeseen mentyämme (valot siis päällä vain kun avainkortti huoneen eteisen telineessä) yllätimme jälleen torakan. Liekö hotellihuoneiden kunto (kosteusongelmat ilmeisiä) syynä vai se, että huoneistot olivat vuoren rinteellä ja oli kerros mikä hyvänsä, niin oven lähellä oli joku puska. Ulko-oven alla oli myös reilu rako, josta pimeällä eksynee helpostikin torakka tai toinenkin sisään.
|


|
24.12.2007 MA
Aamiaisen jälkeen kävimme Europa ostoskeskuksessa mutkan tuliaisten ostossa. Ruokapaikat näyttivät olevan pääosin kiinni, joten päätimme syödä päivällä hotellilla. Ruoka ei ollut sen parempi kuin muulloinkaan, mutta paljonhan ei tietenkään tarvi alas saada, että nälkä siirtyy tuonnemmaksi. Altaalla näytti olevan jonkinlainen muotinäytöskin ja koska sää alkoi mennä iltapäivästä pilvisempään suuntaan, niin tämä tuli hyödynnettyä iltapäiväkävelyllä rannalla.
Iltakymmeneltä oli tarjolla jälleen käärmeshow ja se päätettiin käydä vilkaisemassa. Ennen käärmeshown alkua tuli juteltua erään hotellin asukkaan kanssa ja hänen kertomansa perusteella alkoi omat vastoinkäymiset hotellin kanssa tuntua aika vähäisiltä, sillä huonomminkin asiat voisivat näemmä mennä. Itse käärmeshow noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin edellinen ja jopa yleisön joukosta valittu avustaja oli sama.
Klo 23 kuului ulkoa taas rakettien pauketta silloin tällöin ja muutaman ehti ikkunasta nähdäkin. Ammunta oli kuitenkin sen verran verkkaista puuhaa, ettei sitä jaksanut jäädä parvekkeelle katselemaan. Eräs hotellin vieras kehui paria päivää aiemmin, että joulun aikaan olisi komeakin ilotulitus, mutta sitä se ei kyllä tänä jouluna ollut, jos oli sitä joskus ollutkin.
|


|
25.12.2007 TI
Aamu oli pilvinen ja tuuli kylmästi, mutta Puerto Ricon ranta näytti täyttyvän silti nopeasti. Liekö siellä sitten ollut vähemmän tuulista, kuin hotellillamme. Yhdessä huoneistamme oli törmätty yöllä jälleen torakkaan, joten hotelli alkoi vaikuttaa samanlaiselta torakkapesältä kuin maan tasalla olevien bungalowien luulisi paremminkin olevan.
Joulupukkikin vieraili aamulla hotellin uima-altaalla ja kävi jakamassa joululahjoja pienemmille lapsille. Espanjassahan lahjat tuodaan vielä myöhemmin kolmen kamelin ja tietäjän voimin, mutta huomioivat kuitenkin toisenlaisetkin tavat. Päivä vietettiin hotellilla ja hoidimme siellä myös nälän siirtämisen myöhemmäksi. Päivällinen oli lyhennettynä ja aikaistettuna, koska ilta oli varattu jouluaterialle, joka siis päätettiin jättää väliin.
Tänä iltana oli papukaijashow ja poikkeuksellisesti jo klo 21 alkaen, joten päätimme mennä katsomaan sitä. Esityksen alusta meni reipas puolituntinen siihen, että kuvaaja kävi kiertämässä papukaijan kanssa kaikki katsomassa olleet ihmiset läpi ja kuvasi heidät papukaijan kanssa, eli huomattavasti huonompi idea kuin käärmeshown lopuksi tapahtuva rahastus. Itsellämme on papukaijakuvia omiksi tarpeiksi ja lähtökin oli aamulla aikaisin, joten kieltäytyminenkin kuvasta näemmä onnistui ja samaan päätyivät muutamat muutkin, vedoten tosin ajan turhaan kulumiseen. Itse showta emme jaksaneet kuitenkaan katsoa loppuun, sillä temput olivat samat tutut, jotka on moneen kertaan nähty.
Hotellihuoneeseen palatessamme katsoin ensin hiiren juoksevan lattialla, mutta valot päälle saadessani huomasin 4-5 cm pitkän torakan keskellä makuuhuoneen lattiaa. Koska kamera oli valmiina kädessä ja otus sen verran iso, ettei pääsisi helposti hukkaan, niin päätin ottaa siitä kuvankin. Salamavalo hätyytti sitä hieman, mutta kolmas kuva onnistui kuitenkin sen verran hyvin, että torakan saattoi päästää päiviltään. Torakka liikkuikin hieman vikkelämmin kuin pienemmät lajitoverinsa, joten hetki sen houkuttelussa sopivasti kengän alle kuitenkin meni. Aiempiin verrattuna tämä oli jo paljon inhottavamman näköinen ja kokoinen otus, joten yöksi jätettiin sen verran valoa, ettei lattialla pitäisi isompaa liikettä viimeisenä yönä olla.
|



|
26.12.2007 KE
Lennon lähtöaika oli klo 11.15, joten lähtö hotellilta oli klo 8.15. Aamu tuntui kolealta ja kostealta, mutta alkoi lämmetä taas nopeasti auringon noustessa kahdeksan aikaan. Tällä reissulla viimeinen aamu taisikin olla ensimmäinen, jolloin heräsimme ennen auringon nousua. Koneemme oli tällä kertaa ajoissa, toisen Finnairin koneen sen sijaan myöhästellessä. Koska kentällä ei paljon ylimääräistä aikaa ollut, söimme pikaisesti Burger Kingissä ja teimme joitain viimehetken karkkiostoksia. Matka kotiinpäin sujui mukavasti ja joutuisan tuntuisesti. Lennolla näytetty elokuva oli 16.11.2007 ensi-iltansa saanut Joulutarina (ohjaus: Juha Wuolijoki).
|

|
Yhteenveto
Odotukset olivat ehkä enemmän Puerto de la Cruzin suunnassa ja kyllähän se sään puolesta sitä olikin. Varmasta auringosta ei tähän aikaan vuodesta ollut paljonkaan tietoa. Kylmästä ei tarvinnut kuitenkaan kärsiä, sillä ainoastaan lähtöpäivän aamuna noteerattiin alle 20 asteen lämpötila. Auringon paistaessa oli paikoin turhankin tukalaa, joten joinain päivinä puhallellut tuuli oli ihan hyvästä. Kaupungin tunnelma oli lähinnä Inglesiä tai Americasta, kertoohan siitä jotain Puerto Ricon 60 000 vuodepaikkaa, 4 000 paikallista asukasta kohti (oppaan kertoma tieto). Mielekkäitä kävelyreittejä ei tuntunut olevan Puerto de la Cruzin tapaan, sillä laaksossa oli vain pari ostaria, puisto ja ranta, kun taas rinteet olivat pelkkiä portaita tai jyrkkiä teitä. Tai ehkä oma kunto on vain liian huono Puerto Ricon jyrkille rinteille, mutta joka tapauksessa paikka ei ollut mieleinen. Anti oli kaikin puolin huonompi kuin esim. Americaksessa, jossa tuli myös vietettyä paljon aikaa kävelyetäisyydellä hotellista.
Plussat ja miinukset hotellista (Partner Puerto Azul)
Plussat: Osa sängyistä lähes mukavia, vaikkakin sen mukavan sängyn vieressä saattoi sitten olla toinen sänky kova kuin tiiliskivi. Sadepäivien iloksi telkkarista löytyi useampikin englanninkielinen kanava. Kaukosäädin piti lunastaa respasta panttia vastaan, muuten katsominen oli ilmaista. Kevyt siivous ja roskisten tyhjennys muina päivinä paitsi joulupäivänä. Petivaatteet ja pyyhkeet vaihdettiin useamman kerran viikossa. Yleiset tilat siistit ja viihtyisät, näköalat mukavat. Hotellilla pelejä (biljardi, tennis, minigolf, yms.), wlan-yhteys aulassa (ehkä myös altaalla) ja nettipäätteet 4e/h (webbikamera, muistikortinlukija, cdrw). Ohjattua toimintaa (leikkejä/pelejä) pitkin päivää lapsille ja vähän isommillekin. Ohjaajat kävivät kyselemässä lapsia altaalta mukaan.
Miinukset: Respaan piti jättää kaikkien matkalaisten passit, vaikka muualla riittää passi per huone. Huoneiden saannissa ajallaan ongelmia ja vastaavia kokemuksia kuultiin myös muilta asukkailta. Huoneet kaipaisivat isompaakin remonttia, nyt huomiota laitettiin vain julkisiin tiloihin. Kahvinkeitin vain osassa huoneita, vaatteiden säilytystilaa huonosti jos matkalaisia yli kaksi per huoneisto. Huonetoiveilla tai hyvissä ajoin varauksen tekemisellä ei ollut mitään virkaa tässä hotellissa. Torakoissa ennätys, sekä määrässä, että koossa. Siivous kuitenkin vain pientä pintasiivousta, mm. sängyn alle siivoojat eivät näemmä yltäneet. Hotellin ruoka kehnoa ja yksipuolista, ei hintansa arvoista. Hotellikortti (huonekohtainen pahviläpyskä) piti olla aina mukana kun kävi syömässä. Kortin lisäksi tehtiin merkintä hotellin omaan listaan, eli ihmeellistä vainoharhaisuutta asiakkaita kohtaan, johon ei ole tullut muualla törmättyä. Täysihoidon ottaneilla ranneke, joten sellainen olisi parempi ratkaisu myös puolihoitoon. Kolmessa tasossa olevat hissit näyttivät aiheuttavan vanhemmille ihmisille ongelmia. Respa antoi kyllä selkeät ohjeet ja itse opimme liikkumaan hotellilla nopeasti. Hissien ovitunnistimet rikki, joten oven välissä ei passannut olla nappia painaessa. Hotellin iltaohjelma lapsille (?) turhan myöhään (21-23) ja on tietenkin melkoinen kulttuurishokki järjestää lasten disko ja iltaohjelma tupakansavuisessa baarissa. Hotellin kivikäytäviltä kuului pienetkin äänet, joten hotellihuoneet olivat rauhattomia pitkälle yöhön, kun aina oli joku kolistelemassa tai muuten huutelemassa käytävillä.
Plussat ja miinukset muuten reissusta
| + Lämpötila 23-25 astetta päivittäin. |
| + Kysyvä ei tieltä eksynyt, eli sikäli kun paikalliseen väestöön törmäsi, niin he kyllä neuvoivat jos pystyivät. |
| + Vuokra-autoa ei tarvinut hakea mistään, vaan tuotiin ja haettiin hotellilta. |
| + Loma käy aina lomasta (puitteista huolimatta) kun sen siltä kannalta ottaa. |
| |
| - Finnair ei pettänyt odotuksia, eli oli jälleen myöhässä useamman tunnin, eikä henkilökuntakaan pisteitä kerännyt. |
| - Ensimmäinen päivä meni järjestellen asioita, jotka oli sovittu lähes vuotta aiemmin. |
| - Sisäänheittäjät, rihkaman tyrkyttäjät, piraattituotteet ja muut perinteiset turistikohteiden riesat. |
Ruokapaikat
Ruokapaikkoja löytyi lähinnä ostareiden ja hotellien yhteydestä. Hintataso oli sitä tavanomaista, eli halvimmat spagettiannokset muutaman euron, paremmat pihvit reilun kympin ja Pizzat yms. pikkupurtava vitosen molemmin puolin. Puerto Ricon ruokapaikoissa näytti jäät olevan pääasiassa vesijohtoveteen tehtyjä. Vaikka ruokapaikoissa tai tarjonnassa ei sinänsä vikaa ollut, niin ainoa paikka jota tältä reissulta uskaltaisi suositella muillekin, on Inglesin Plaza ostarilla oleva Toro Grill.
Puolihoito (18 eur/vrk) sisälsi aamiaisen ja päivällisen hotellilla, joten muualla käytiin syömässä satunnaisemmin. All Inclusive olisi ollut 30 eur/vrk, mutta jo nyt osa porukasta alkoi saada hotellin eväistä tarpeekseen.
|

|
Ostospaikat
Tuliaisia ja muuta pientä turistikrääsää saa kaikista Puerto Ricon ostareista. Inglesin puolella on vastaavia ostareita sitten huomattavasti useampi ja ainakin näin pikaisesti silmäillen hintataso näytti olevan hieman alhaisempi. Tosin näissä liikkeissähän se pyyntihinta ei ole aina myyntihinta. Mikäli haluaa oikeita tuotteita, jolloin kyllä hintatasokin on lähellä suomen hintoja, niin kannattaa suunnata paikallisten liikkeisiin. Näitä löytyy mm. San Fernandosta, Vecindariosta ja Las Palmasista.
San Fernando on pieni kylä Inglesin kupeessa, joten laajemman valikoiman saa kun ottaa bussin ja ajaa sillä Vecindarioon. Mikäli kuitenkin Inglesissä sattuu käymään, niin San Fernando on siinä kävelyetäisyydellä. Aiemmalla reissulla täällä käydessä tuli huomioitua, ettei liikkeissä juuri englantia puhuttu.
Vecindarion kylä sijaitsee kolmisenkymmentä kilometriä Puerto Ricosta, Inglesin ohi lentokentän suuntaan. Las Palmasiin menevistä busseista pitää valita se, joka kiertelee lähikylät, bussikuski kyllä kertoo ja opastaa tarvittaessa. Vecindariossa on iso ostoskeskus nimeltä Atlantico, jossa liikkeet ovat avoinna myös siestan aikaan. Matkatoimiston oppaan mukaan itse Vecindarion pääkadun (3 km) varrella olevat liikkeet pitävät ovensa kiinni siestan aikaan, mutta joka paikassa Vecindariossa on kuitenkin kiinteät hinnat. Osassa liikkeitä ei löytynyt englannin taitajia, mutta tämä ei juuri hidastanut ostosten tekoa ja tuotteita sai kuitenkin katsella vapaasti, kuten kotimaassakin on totuttu.
Mikäli käy niin, ettei Vecindariosta löydy mitä on hakemassa tai haluaa liikkeisiin, joissa englannin taito olisi hieman vahvemmalla pohjalla, niin sitten voi suunnistaa suoraan Las Palmasiin. Siellä varteenotettavia ostareita on esim. Las Arenas ja El Muelle, joista viimeksi mainittu löytyy Santa Catalinan puiston viereltä. Trianan ostoskatu vanhan kaupungin reunalla on myös yksi tutustumisen arvoinen paikka, vaikkakin aiempien kokemusten perusteella kukkarosta on syytä pitää huolta. Las Palmasin keskusta on laaja, joten sieltä löytyy kyllä paljon muitakin liikkeitä, kun jaksaa vain etsiä. Matkatoimiston oppaan mukaan Mesa y Lopez kadulta pitäisi löytyä mm. El Corte Ingles ketjun myymälä, joka on isompi tavarataloketju. Ja kuten Vecindariossa, niin Las Palmasissakin on kiinteät hinnat, vaikka joitain poikkeuksia sivukujilta saattaakin löytyä.
Muuta juttua
Vettä, pientä evästä tms. sai kätevästi hotellin yhteydessä olevista marketeista. Minimarket oli avoinna 8-15, perjantaisin kiinni. Supermarket oli avoinna 8-23. Rinnetta hieman ylöspäin olevalla Europa ostarilla oli sitten jo hieman edullisempi Netto-market.
Postimerkkien hinnat olivat 0,58 euroa ja kortteja löytyi aina 0,24 eurosta ylöspäin. Kortit lähetimme 16.12. ja tulivat perille 28.12., eli joulun aika huomioiden melko pian.
|